Yritysetiikan lähteillä, yksilön oivallus vai organisaation ohje?

Suurehko joukko yritysetiikan tutkijoita ja soveltajia kohtasi marraskuisessa ”Eettinen johtaminen käytäntöön” seminaarissa Helsingissä. European Business Ethics Network (EBEN) Suomen yhdessä Aalto-yliopiston kanssa järjestämässä tapaamisessa pohdittiin yritysetiikkaa sekä yksilön käyttäytymisen että yrityksen johtamisen näkökulmista.

Esitettiin kaksi toisistaan poikkeavaa näkökantaa yritysetiikan aikaansaamiseksi. Yksilölähtöinen eettisyyden rakentaminen korosti yksilön oman käyttäytymisen tärkeyttä. Organisaatiotason eettisyys (tai vastuullisuus) korosti kollektiivisen strategian jalkauttamista.

Itse hakisin tasapainoisempaa reittiä yritysetiikan rakentamiseksi. Lähtökohtana on sekä yksilön että yhteisön yhteisymmärrys toimintakulttuurista ja toimenpiteistä, jotka muodostavat hyvän ja toimivan (hyveellisen) yrityksen. Seminaarissa tätä kolmatta vaihtoehtoa edusti Finlandiatalon toimitusjohtaja Johanna Tolonen. Hän puhui työyhteisön sitouttamisesta hyve-prosessin kautta. 

Yksilölähteisen (”bottom-up”) yritysetiikan näkökulmaa edusti Aalto-yliopiston tutkijatohtori Henrika Franck. Hän kyseenalaisti perinteisen ajattelumallin, jonka mukaisesti yksilö kaikissa olosuhteissa pyrkii maksimoimaan omaa etuaan muiden kustannuksella. Oma etu saavutetaan parhaiten tuottamalla muille hyvää, Franck totesi. Ihmisen pitää hyväksyä tapa, jolla hän toimii muita kohtaan, ”teemme itsellemme hyvää olemalla muille hyviä”. Yrityksen asiakkaalle tuottaman lisäarvon voisi määritellä oman edun tavoittelemisena toisen hyvän kautta. Onnistuminen edellyttää organisaatiolta sekä toiminnan läpinäkyvyyttä että laadukasta kommunikaatiota. Etiikkaa ei voida ulkoistaa ohjelmien jalkauttamisella. Etiikka perustuu yksilöiden sisäistämään käyttäytymiseen. Tästä syntyy yhteisön tapa toimia.

Organisaatiotason (”top-down”) eettisyydestä puhuttiin ”yritysvastuu” käsitettä hyödyntäen. Yritysvastuun kehittämisestä ja johtamisesta Lassila & Tikanojassa (L&T) kertoi yhteiskuntajohtaja Jorma Mikkonen. Yritysvastuu on oleellinen osa L&T:n liiketoimintaa ja yrityskulttuuria. Sitä on määrätietoisesti rakennettu kolmen stepin kautta. Strategian ja ilmeen uudistamisella haluttiin määritellä strateginen suunta, tunnistaa sidosryhmäodotukset ja laatia vastuullisuusohjelma. Riskien hallintaan ja odotuksiin vastaamiseen lähdettiin mm. toimenpiteitä määrittelemällä, mittareita asettamalla ja raportointia kehittämällä. Kolmannessa vaiheessa pyritään luomaan kilpailuetua yritysvastuusta. Tähän liittyvät mm. asiakkaiden vastuullisten liiketoimintaratkaisujen synnyttäminen, toimitusketjujen tehostaminen ja kiertotalouden edistäminen. Vastuullisuustyö toteutetaan L&T:n eri toimialojen palveluiden kautta, sekä linjatyönä että projekteina. Sitä johdetaan yrityksen ohjausryhmän kautta.  

Mielestäni kestävän yritysetiikan rakentaminen edellyttää toimeliaisuutta sekä yksilöltä, yhteisöltä että yritykseltä. Yhteen hiileen puhaltaminen perustuu yksilöiden käytännön tekemiseen, josta syntyy työkulttuuri. Yhtenäinen työkulttuuri muodostaa työyhteisön. Vain yhteisö aikaansaa tuloksen, silloin voimme puhua toimivasta yrityksestä. Yksilö ja yritys kohtaavat hyveiden kautta. He löytävät molempia osapuolia tukevia yhteisiä tavoitteita. Tällaiset yhteisesti hyväksyttävät tavat toimia voidaan myös määritellä ns. hyveiksi. Itse olen asiaa hahmottanut oheisella kuvalla. Toteutan myös Projnik yritykseni kautta organisaatioille suunnattuja ns. ”Hyve-prosesseja” yhdessä yhteistyökumppanini Antti Kylliäisen/Syfron Oy:n kanssa.

Niklas Reuter, Projnik Oy, EBEN Suomi ry:n  hallituksen puheenjohtaja

Energiamarkkina on monimutkainen tori

 

Markkinat toimivat samoilla säännöillä kaikkialla. Kysyntä ja tarjonta kohtaavat tiettyyn hintaan ja tietyllä määrällä. Kuitenkin energia on erikoinen hyödyke. Sitä ei voi varastoida, sen siirtäminen kulutettavaksi kuluttaa sitä itseään, sen tuotanto ei ole tasaista ja tuotantokustannukset vaihtelevat ja erisyklisesti erilaisten tuotantotapojen kanssa. Lisäksi energia synnyttää ympärilleen monopolistisia rakenteita, joita pitää lainsäädännöllä kontrolloida. Samaan aikaan sekä energian kuluttaminen että tuotantotavat ovat erittäin politisoituneita aiheita, joissa jokaisella argumentilla on omat tavoitteensa ja omat vahvat perusteensa.

Kysyntä Suomessa (TEM raportti 10.11.2009) on sähkön osalta enimmäkseen rakentamisessa ja teollisuudessa. Tämän kysyntä on hieman laskenut suomalaisen teollisuuden ongelmien vuoksi, mutta silti sen odotetaan olevan 40-50% luokkaa vielä vuonna 2030. Kasvuennusteita on hieman pienennetty. Eniten kasvaa tulevaisuudessa liikenteen sähkönkulutus, mutta sen merkitys jäänee alle viiden prosentin. Kevyt ja keskiraskas teollisuus (suurin osa asiakkaistani) toivovat etenkin edullisia hintoja, raskas teollisuus hintavakautta ja toimitusvarmuutta ja toisaalta valtiolliset instanssit toimitusvarmuutta ja turvallisuutta. 

Raskaan teollisuuden halu sitoutua suuriin energialaitoksiin, jopa kalliimmalla ennustetulla MANKALA-hinnalla, liittyy juuri ennustettavuuteen. Tämä pienentää heidän kokemaansa riskiä ja sitä kautta alentaa tuottovaatimuksia sijoituksille. Tämä on tärkeää heidän muutenkin vaihtelevilla lopputuotemarkkinoilla. Kevyelle teollisuudelle energianhinta ei ole niin tärkeä komponentti kokonaisuuden kannalta. He miettivät sitä vain yhtenä kustannuskomponenttina muiden joukossa.

Sähkön tuotanto jakaantuu ydinvoimaan (noin neljännes), vesivoimaan, kivihiileen (noin kuudennes), biomassaan, maakaasuun ja nettotuontiin (noin kahdeksannes), turpeeseen (n. 6%), tuuleen 0,3% ja jätteeseen 0,8%. Pelkästään tämän listaaminen tuo mieleen useita eduskuntaväittelyitä työllisyys- ja ympäristövaikutuksista. Sen vuoksi erilaisia päällekkäisiä tukimuotoja ja toisaalta lupamenettelyitä on luotu ja luodaan yhä. Tämä tekee energiantuotannon vertailun kustannusperusteisesti varsin haastavaksi. 

Eiliset sopimukset eivät ole samanlaisia tämän päiväisten kanssa ja esimerkiksi syöttötariffit nostavat tuulen tuotanto-osuutta enemmän kuin tuotantokustannusten ja markkinahinnasta voisi päätellä.

Epätasapaino tuotannon ja kysynnän välillä rasittaa siirtoverkkoja ja tuulisena päivänä osa tuotannosta joudutaan dumppaamaan jakelun häiriöttömyyden varmistamiseksi. Tuulisen päivän alentunut hinta ei toimi riittävästi tehokkaana kannustimena tuotannon vähentämiseksi. Kysyntäpuolella tuotantoa on vaikea ajoittaa tuulisiin päiviin, jolloin hinta olisi alempi. Säätövoimana vesivoima on nopein, mutta riittämätön kokonaisuuden kannalta. Jäljelle jäävät vienti ja tuonti.

Kokonaisuutena sähkön tuotantokapasiteettia on valmistunut paljon teollisuuden taantuman aikoihin, joka on osaltaan painanut hintaa varsin edulliselle tasolle. Tällöin vanhanaikaiset voimalat eivät ole enää olleet tuotannossa ja esimerkiksi päästökauppaoikeuksien hinta on painunut lähes olemattoman alhaiseksi. Tämä kannustin päästöttömyyteen on (tällä hetkellä) menettänyt merkityksensä. Eikä asiaa ole ajanut myöskään keskustelu windfall-veroista, joka on lisännyt epävarmuutta päästöttömien tuotantomuotojen kehittämiselle ja investoinneille olemassa olevissa laitoksissa.

Kysyntäpuolelle säädetyt energiatehokkuuslait on nähty kevyessä teollisuudessa lähinnä viranomaisien kiusantekona etenkin, kun energiatehokkuusinvestoinnit eivät ole kannattavia näin edullisilla sähkönhinnoilla. Tämä hidastaa energiatehokkuustavoitteiden saavuttamista, sillä energiankulutuksessa olisi monessakin kohteessa saavutettavissa noin 20% säästöt, mutta niiden toteuttaminen maksaa itsensä takaisin viidessä vuodessa (tai jopa pidemmässä ajassa), jolloin tällaiseen ei haluta varoja sitoa.

Energia on merkittävä tekijä mietittäessä niin suomalaisten kuin ihmiskunnan tulevaisuutta. Sillä on merkitystä niin ilmastonmuutoksen torjunnassa, muussa ympäristönsuojelussa sekä taloudellisessa kasvussa ja hyvinvoinnissa. Kuitenkin kokonaisuuden ollessa monimutkainen, hyvää tarkoittavat laki- ja säädöshankkeet voivat tehdä osaoptimointeja, jotka haittaavat tavoitteita muualla. Sen tähden toivoisin, yhdessä asiakkaideni kanssa, kokonaisvaltaista näkökulmaa energiamarkkinaan uutta säädäntöä kehittäessä.

Niklas Koskimies

Expec Oy

Case Volkswagen - Kollektiivisesta muistista apua etiikkaan

Tämä blogikirjoitus aloittaa Eben Suomi ry:n blogisarjan, jossa tutkijat säännöllisin väliajoin esittelevät poimintoja yritysetiikan tematiikassa julkaistuista omista tai muiden tutkijoiden uusista tutkimuksista tai nostavat esiin tutkimuksia, joihin etiikan näkökulma antaa uuden merkityksen. Sarjan aloittaja, yliopistotutkija KTT Marjo Siltaoja.

Yritysvastuu- ja vastuuttomuusuutisia on tarjolla päivittäin. 18.9. maailmalle levisi tieto, joka sai huomiota poikkeuksellisen nopeasti. Uutisen mukaan Volkswagenin dieselautoihin on asennettu ohjelmistoja, jotka vähentävät testaustilanteessa typen oksideja eli kansankielellä päästöjä. Tapauksen toi esille amerikkalainen järjestö, joka ihmetteli testitilanteiden ja todellisten käyttötilanteiden välisiä päästöeroja. Ympäristöystävällisten dieselautojen maineella ratsastaneet Audi ja Skoda, jotka ovat osa Volkswagen konsernia, ovat tunnustaneet, että kyseinen haittaohjelma on lipsahtanut myös heidän ajoneuvoihinsa. Kyseessä ei ole mikään pikku rike tai koodivirhe, vaan liikenteessä on tällä hetkellä miljoonia autoja joiden päästöt ovat tutkijoiden mukaan kymmenkertaisia tehdasväittämiin nähden. Autofirmoissa oli siis investoitu paljon aikaa ja rahaa siihen, että lopputulos on varmasti vastuuton. Kuulostaa järjettömältä, eikö niin? Kyseessä on siis vakava rikos. Volkswagenin tapausta on esimerkiksi väitetty pahemmaksi kuin tämän vuosituhannen anti-vastuullisuuden ikonia, ENRONia.

Talousjournalistit ja bloggarit ympäri maailmaa tekevät jo veikkailujaan siitä, millaisia seurauksia tapauksella on autoteollisuudelle, Volkswagenille ja sen johdolle tai yleiselle luottamukselle yritysvastuuseen. Jälkimmäisestä voidaan todeta tiivistäen, että Volkswagenin tapaus tuo jälleen kerran esiin sen, miten riittämätöntä toimialojen itsesäätelyyn luottaminen on. Globaaleilla areenoilla yritysten toimesta jatkuvasti tapahtuvat räikeät ihmisoikeus- ja ympäristörikkomukset ovat olleet tiedossamme jo pitkään. Mutta muuttaako tietoisuus käytäntöjä? Miksi jotkut yritysten vastuuttomuustapaukset tulevat osaksi kollektiivista muistiamme ja toimivat varoittavina esimerkkeinä, kun taas toiset painuvat unholaan lähes yhtä nopeasti kuin tulivat esille?

Näihin kysymyksiin haen vastausta erinomaisesta ja uunituoreesta tutkimusartikkelista 'On the Forgetting of Corporate Irresponsibility' joka on ilmestynyt johtamisen tutkimuksen arvostetussa lehdessä, Academy of Management Review:ssa. Kirjoittajakokoonpanosta löytyy myös suomalaisosaamista: artikkeli on Aalto yliopiston tohtoriopiskelijan Jukka Rintamäen ja Cass Business Schoolin professoreiden Sebastien Menan, Peter Flemingin ja Andre Spicerin  käsialaa. Tutkijoita on inspiroinut kysymys, miksi jotkut yritysvastuuttomuudet unohdetaan kuin kollektiivisesta sopimuksesta. Millaisia tekijöitä tämän ilmiön taustalta löytyy ja miten voimme ennustaa tiettyjen tapausten säilyvyyttä tai katoamista yhteiskunnallisesta muistista? Tutkijat painottavat, että unohtamisella ja muistamisella on sekä hyviä että huonoja puolia. Molemmat toimivat keskeisinä keinoina oppia ja ovat siten tärkeitä yhteiskuntien jatkuvuudelle. Joskus asiat kuitenkin painuvat unholaan liian nopeasti ja opimme tuskin mitään. Sovellankin tutkijoiden ajatuksia Volkswagenin tapaukseen arvioidessani, jääkö tästä tapauksesta muistijälki.

Muistatko esimerkiksi kahden vuoden takaista Rana Plaza -vaatetehtaan sortumista Bangladeshissa jossa kuoli tuhansia työntekijöitä? Todennäköisesti muistat, ja kuvien kera. Mutta muistatko, että tätä järkyttävää tapahtumaa edelsi useita muita tapauksia, joissa Bangladeshin vaateteollisuuden työntekijöitä menehtyi tai he olivat hengenvaarassa. Taitaa olla vaikeampaa. Entä muistatko BP:n öljyvuodon Meksikonlahdella? Taidat jo hieman joutua kaivelemaan mielen syövereitä, eikö niin? Miksi siis huijaava peltilaatikko on nyt onnistunut varastamaan länsimaisen huomion, samoin kuin Volkswagenin laskeva osakekurssi ja ex-johtajan rooli. Tutkijat linjaavat artikkelissaan, että tapauksen merkittävyys riippuu jo lähtökohtaisesti sidosryhmille koituneen harmin määrästä, huomion kokonaismäärästä ja tapauksen syyllisten etsimisestä.

Volkswagenin tapauksessa voimme ennustaa, että asia ei tule unohtumaan täydellisesti. Siitä kielii kiukkuisten sijoittajien määrä, eli valtaapitäville sidosryhmille on koitunut harmia. Raha ratkaisee myös muistamisessa. Lisäksi ilmiön aikaansaama mediahuomio on ollut globaalia. Näin ollen yritys ei pääse poistamaan tapausta koskevia tekstejä ja dokumentteja kovinkaan helposti, mikä taas olisi kollektiivista unohtamista edesauttava asia.

Volkswagen on myös erittäin tunnettu brändi. Siten sen ei ole helppoa, eikä välttämättä kannattavaa muuttaa nimeään ja listautua uutena yrityksenä. Tällainen toiminta voisi tutkijoiden mukaan joissain tapauksissa vähentää tapauksen muistettavuutta ja myös auttaa negatiivisen leiman poistamisessa. Volkswagenin kohdalla unohtamista kuitenkin vaikeuttaa se, että kyseessä ei ollut yhden mallin vika. Jos syyttävä sormi olisi voitu osoittaa vain vaikkapa yhteen malliin "Jävla Jetta" -tyylisesti, malli vain todennäköisesti poistuisi markkinoilta. Joskus unohtamista auttaa myös etiikkasidosten rakentaminen. Volkswagenin tapauksessa haastavaksi voi muodostua se, että Volkswagenin kestävän kehityksen raportin 2014 mukaan yli 185 000 Volkswagenin työntekijää osallistui etiikkaan ja yritysvastuuseen liittyville kursseille. Näin ollen tästä yleisesti suositusta keinosta, eli työntekijöiden etiikkakurssittamisesta tuskin löytyy ensiapu organisaation imagon siistimiseen, koska se on jo "vähän niinku käytetty".

Edellä mainitut asiat osoittautuvat haasteellisiksi, vaikka vahinko olisi pienikin. Tutkijat päättelevät, että tunnustus ja anteeksipyyntö edesauttavat myös vastuuttomuuden unohtamista. Näin on jo Volkswagenin puolesta toimittukin, joten unohduksen aalto on ehkä jo saatettu käyntiin. Tekeekö Volkswagen kaikkia lupaamiaan korjausliikkeitä? Vai millaisia manipulatiivisia keinoja se tulee käyttämään viestinnässään peitelläkseen korjausliikkeiden tekemättömyyttä? Tämä jää nähtäväksi. Todennäköisesti tulemme vielä kuulemaan nostoja saksalaisten autojen jo lähtökohtaisesti pienemmistä päästöistä verrattuna muihin auton valmistajiin, autoteollisuuden työllistävästä vaikutuksesta, Volkswagenin uusista ja vanhoista ympäristöprojekteista ja varmasti pari jääkarhuakin saadaan listalle mukaan. Arvaatko minkä puolesta VW:n johto muuten nyt peukuttaisi? Muiden autonvalmistajien vastaavanlaisten rikkeiden. Tällainen kollektiivinen toimialarikkomus veisi huomion pois yksittäisistä rikkojista. Ennustan, että tällaisessa tapauksessa koko toimiala lupaisi ryhtyä ryhtiliikkeeseen ja tehdä kollektiivisesti yhteistyötä regulaattoreiden kanssa. Toisin sanoen toimiala yhdistäisi kollektiiviset voimansa, lobbaisi rakenteissa ja miettisi miten tässä päästään loppujen lopuksi itselle kaikkein vähimmällä.

Aika näyttää miten tapauksessa käy, mutta on myös keinoja varmistaa, että kollektiivinen muisti yritysten vastuuttomuuksissa toimii. EBEN Suomi ry:n toiminta on yksi foorumi tähän. Tervetuloa lukijaksi ja mukaan toimintaamme! Lisätietoa ja mahdollisuus liittyä jäseneksi löytyy meidän sivuillamme www.eben-net.fi .

Mena S., Rintamäki, J., Fleming, P. and Spicer, A. (2015 Forthcoming), On the forgetting of corporate irresponsibility, Academy of Management Review doi: 10.5465/amr.2014.0208 Artikkeli on tällä hetkellä hankittavissa täältä.

Ps. Kirjoittajan oma auto on harmaa.

Pakolliset energiakatselmukset
turhaa sääntelyä vai kilpailuetu

 

1.1.2015 tuli voimaan energiatehokkuuslaki, joka velvoittaa suuret yritykset suorittamaan energiakatselmuksen. Suureksi yritykseksi tämän lain piirissä katsotaan sellainen, joka työllistää koko konsernin osalta enemmän kuin 250 henkilöä (ml. ulkomaat) tai liikevaihto on enemmän kuin 50 miljoonaa euroa tai tase 43 miljoonaa euroa.

Tämä kirvoitti monenlaista keskustelua. Toisaalta laintarkoitus energiatehokkuuden parantamiseksi nähtiin hurskasteluna ja katselmustoimintaa lisärasitteena liiketoiminnalle. Olettamus oli, että energia-asiat kustannuskomponenttina ovat jo viritetty äärimmilleen tuloksenteon ja voitontavoittelun sanelemina. Toisaalta asiakkaani, joilla on ollut käytössä ISO14001 ympäristöjärjestelmä, ovat jo tarkkailleet energian ja vedenkulutustaan systemaattisesti. Yleinen mielipide lakia kohtaan olikin, että tämä viranomaisten ulkoistamaa tiedon keräämistä.

Kymmenisen energiakatselmusta myöhemmin voin kuitenkin todeta, että pelkästään asioiden kirjaaminen lain edellyttämällä tavalla nostaa säästökohteita esiin. Näitä on löytynyt yleensä helposti moninkertaisesti katselmustoiminnan kustannuksiin nähden. Suurin osa investoinneista maksaa itsensä takaisin parissa vuodessa. Lisäksi pelkästään käyttöteknisillä parannuksilla, kuten hallien pimentämisillä, on parhaimmillaan saatu konserniin 100.000 euron vuosisäästöt.

Ongelma yleensä on kiinteistöjen ja kohteiden suuri lukumäärä, pieni absoluuttinen koko ja hajautettu vastuu. Tällöin säästöt tuntuvat mitättömiltä yksittäin. Ilman energiakatselmusta näitä ei skaalata koko organisaation tasolle. Toisaalta ympäristöjärjestelmän luulisi tekevän nämä näkyviksi, mutta vasta katselmustoiminta laittaa säästöille hintalapun. Energiansäästö megawattitunteina ei puhuttele johtoryhmää yhtä selkeästi kuin eurot. Lisäksi ympäristöjärjestelmä on laajempi kokonaisuus kuin pelkästään energiankulutus, jolloin se ei saa tarvitsemaansa huomiota.

Väitän, että energiakatselmustoiminta on tuonut monelle yritykselle uutta mietittävää kannattavuuden parantamisen näkökulmasta. Tietoisuus myös näistä aiheista paranee myös asiakkaiden parissa.  Siksi uskon vahvasti, että kansainvälisessä kaupassa ISO50001 energiatehokkuusjärjestelmä tulee lyömään itsensä läpi ihan yhtälailla kuin ympäristöjärjestelmät aikanaan. Silloin energiatehokkuus ei ole pelkästään ekoteko, vaan se on myös kannattavuuskomponentti ja kilpailuetu.

Niklas Koskimies, energiajuristi ja auktorisoitu EV67
Expec Information Systems Oy

Mikä on tärkeintä?

Maailman tärkein uutisaihe on turvapaikahakijat, jotka ovat etsimässä turvallisempaa ja parempaa elämää väliaikaisesti tai lopullisesti Euroopasta ja Pohjois-Amerikasta. Eteläisestä Euroopasta on tuhansia ja tuhansia ihmisiä matkaamassa Saksaan, Ruotsiin ja Suomeen.

EU:n jäsenmaiden johtajien suhtautuminen on ollut hyvinkin erilaista - myös meidän omien poliittisten johtajien. Presidentti ja pääministeri osoittivat melko suoraviivaisesti, miten Suomessa tulee asiaan suhtautua - ja hyvä niin. Se mikä yllätti ehkä poliittiset päättäjätkin, on suomalaisten halua autaa näitä kotiseudultaan pakoon lähteneitä ihmisiä. Ja tästä joukkovoimasta voimme olla ylpeitä.

Sen sijaan ylpeitä emme voi olla hallituksen, opposition ja työmarkkinajärjestöjen asioiden "pallotteluproseduurista". Hallitus on ymmärtänyt sen, kuinka syvällä Suomi nyt ui - niin sanotusti nenä ei ole vuosiin ollut pinnan yläpuolella. Poliittinen oppositio on hyvin, hyvin äänekäs. Viikon päästä tulee sitten tämän sektorin joukkovoiman näyttö. Lienee kai sanomattakin selvää, että rakenneuudistuksia täytyy tehdä ja kaikkien - siis kaikkien -  on nyt luovuttava jostakin.

Näiden kahden käyttäytymismallin välillä on melkoinen ristiriita: suomalaiset - siis kansalaiset ja ylin poliittinen johto - haluavat auttaa kotinsa menettäneitä ja kotimaansa pakosta jättäneitä ihmisiä, jotka hakevat turvaa ja paikkaa, jossa voi nukkua yönsä suhteellisen rauhassa.  Muuten - uutisoinnin ja poliittisen keskustelun perusteella - suomalaiset eivät ole missään tapauksessa valmiita luopumaan mistään saavutetuista eduista. Tässä jälkimmäisessa tapauksessa tavallisilta suomalisilta ei ole asiaa oikein kysyttykään.

Pitäisiköhän nyt kysyä, mitä Matti ja Maija Meikeläinen miettivät hallituksen suunnitelmista. Ei siis kysytä poliittisen opposition johtajilta ja työmarkkinapomoilta vaan ihan oikeasti kansalaisilta.  Ja kysymyshän kuuluu: mikä on tärkeintä - omat saavutetut edut vain yhdessä paremman Suomen rakentaminen.

Tuula Pohjola

Yhteisöllisyys kunniaan

Suomi on nyt ahdingossa, josta ei tunnu olevan ulospääsyä. Maan keväällä koottu hallitus yrittää parhaansa - huolimatta muutamista hallituspuolueiden jäsenten ylilyönneistä yritystä vielä on. Päätöksen teko vain on äärimmäisen hidasta, ja se ei ole vain hallituksen syy.

Rakenteellisten ongelmien aiheuttamat vaikeudet koskettavat yhä useampia suomalaisia: massatyöttömyys, talouden supistuminen, teollisuuden viennin takkuilu sekä julkisen sektorin menot. Hyvinvointivaltiossa yhteiskunta on tullut apuun viimeisen 30 vuoden ajan. Nyt ei ole enää varaa siihen.

Samaisen 30 vuoden aikana yhteisöllisyys on suurelta osin jäänyt unohduksiin. "Mulle heti kaikki nyt" - asenne elää aika voimakkaana. Ja se, jos mikä, nakertaa tätä yhteiskuntaa. Missä on yhteisöllisyys, naapuriapu ja toisten auttaminen ilman välitöntä korvausta? Kyseisiä toimintamuotoja ei tunnu olevan enää olemassakaan kuin miniatyyrikoossa jossain kehäkolmosen ulkopuolella.

Edellisestä lamasta 20 vuotta sitten meidät nosti Nokia ja Lipposen&Niinistön päätökset. Nyt ei todennäköisesti tule tällaista yhdistelmää. Joten meidän jokaisen on nyt omalta osaltamme katsottava lähiympäristöömme: voimmeko olla avuksi  enolle, serkulle, ystävälle, kaverille, naapurille tai kummin kaimalle. Omalla - vaikka pienelläkin - panoksellamme voimme yhdessä tehdä Suomesta vähän inhimillisemmän yhteiskunnan, jossa heikoimmistakin pidetään huolta.

Tuula Pohjola

Eurooppalaista energiaa

Uusiutuva energia on ollut mantra jo useampia vuosia - niin meillä Suomessa kuin myös Euroopan Unionissa. Ja mitä tekee Suomi: yksi ydinvoimala on pahasti kesken ja seuraavan ydinenergiayhtiön uusien osakkaiden taustat ovat todella epämääräisiä (siis ei ole kyse Fortumista) - ja lisäksi suomalaisten osakkaiden joukkopako yhtiöstä on alkanut toden teolla.

Jos kaikki ne resurssit, jotka on käytetty uusien eurooppalaisten osakkaiden etsintään, olisi käytetty uusiutuvan energian rakentamiseen, niin olisi varmaan saatu jonkin verran konkreettisia tuloksiakin aikaan. Tilanne on lähinnä farssi - ja media ottaa siitä kaiken irti. Eikö Fennovoimassa ole mietitty lainkaan julkisuuskuvaa ja viestintästrategiaa?  Tämä menettely olisi voinut mennä ilman tällaista mediamyllytystä 1980-luvulla mutta ei enää vuonna 2015.

Johan olemassa olevat osakkaat pakenevat viimeistään tätä mediamylläkkää, jonka altavastaajana on Fennovoima. Juha Sipilä ja Olli Rehn ovat keskellä täysin absurdia tilannetta - vaikka heitä olisikin informoitu niin taitaa ministereiden työkalupakki olla aika tyhjä Fennovoiman casessa.

Eniten ihmettelen Fennovoiman tapaa toimia. Ja en varmaan ole ainoa. Kuvitteliko joku, että piskuisen kroatialaisen energiayhtiön taustat jäävät piiloon? Me elämme some-aikaa, jossa tiedonvälitys on ajatustakin nopeampaa. Yksi klikkaus - ja viesti on levinnyt ympäri maailmaa. Mitähän muuta salattavaa Fennovoiman tukiproseissa, jota siis viestintä on, mahtaa olla?

Tuula Pohjola

Kuitti pankkitilin veloituksesta ei ole kuitti ostoksesta

Ilmiantajat innostuneet verottajan verkkolomakkeesta – jo yli 3000 ilmoitusta (Aamulehti 9.6.15).

"Kuitti?" Kysymys kuuluu usein lounasruokalan kassalla tai kahvilassa. "Kyllä, kiitos", vastaa asiakas. Ja hän saa yleisemmin kuitin siitä, että maksu on veloitettu hänen pankkitililtään. Ja oikea kuitti (kassakoneesta tulostettava) ostoksista, jossa on mm. merkintä veloitetusta arvonlisäverosta, jää antamatta.

On yrittäjiä, jotka vastaavat, että "Sinähän sait kuitin" - kyllä kuitin veloituksesta tililtä, ei palvelusta tai muusta ostoksesta. Useimmiten kassakuitti tulostetaan pyydettäessä, mutta "kassalaatikkoa" ei laiteta kiinni, jolloin tähän myyntitapahtumaan on mahdollista tehdä korjaus eli esimerkiksi poistaa se.

Näin arvonlisäverot siis veloitetaan asiakkaalta, mutta jos (ja kun) tapahtuma ei ole rekisteröitynyt kassakoneen kautta, kyseistä alv-summaa ei todennäköisesti makseta valtiolle.  Tätä kutsutaan harmaaksi taloudeksi. 

Näinä valtion tiukan talouden aikoina, jokainen veloitettu alv-euro olisi tarpeen yhteiseen kassaan, josta sitten maksetaan teiden korjaukset, sote-palvelut ja koulutukset varhaiskasvatuksesta tohtorin tutkintoihin. 

Siis kuluttajat - pyytäkää kassakuitti, ja ystävällisesti voi pyytää myös tapahtuman päättäämistä eli kassakoneen laatikon sulkemista.

Tuula Pohjola

 

Tehdään Donskoit

Uusi hallitus on astunut virkaan ja aloittanut avokonttorissa projektin 'Suomi nousuun'. Nyt myös suomalaisten yritysten ja itse asiassa meidän kaikkien pitäisi ottaa tämä sama suunta: Suomi nousuun!

Oppositiopuolueet ja työmarkkinajärjestöt eivät ilmeisesti ole kuitenkaan tämän kansanliikkeen kannalla. Koska meillä hallituksen lisäksi muut merkittävät toimijat yhteiskunnassa ymmärtävät, että 'minulle kaikki heti nyt' ei enää toimi ? Meillä ei ole enää varaa siihen.

Meidän kaikkien on nyt osittain luovuttava saavutetuista eduista. Ja nähdäkseni hallitus on yrittänyt jakaa taakkaa kohtuullisen tasaisesti. Opposition irtopisteiden kerääminen meuhkaamalla eduskunnassa on nyt jo lähes vastenmielistä.

Kielikuvien kehittelyn sijaan vasemmisto ja vihreät voisivat miettiä, että miten Suomi pääsee maaliin - eli saadaan julkishallinnon menot kuriin ja työllisyysaste paranemaan. Muu korjaaminen hoituukin lähes itsestään sen jälkeen.

Jääkiekon MM-kisoissa Suomen joukkue taisteli kunniakkaasti kaukalossa - ja sieltähän tulee tuo otsikkokin: "Tehdään donskoit" eli keskitytään ja toimitaan parhaan kykymme mukaan tavoitteena hyvinvoiva Suomi.

Tuula Pohjola

Ympäristöministeriön kohtalon hetket

Ympäristöministeriö on toiminut 1980-luvulta asti turvatakseen suomalaisen luonnon ja ympäristön säilymisen. Nyt käytävissä hallitusneuvotteluissa uhkana on, että ympäristöministeriö yhdistetään maa- ja metsätalousministeriön kanssa luonnonvaraministeriöksi. Perusteluna on hallinnollisten siltojen purkaminen ja toiminnan tehostaminen.

Periaate tämänkin ajatuksen takana lienee hyvä. Useiden miljardien säästötavoite vaatii toimia monilla eri osa-alueilla, ja periaatteessa toimintoja on varmasti mahdollista yhdistellä, tehostaa ja kehittää. Silti herää kysymys siitä, kuinka ministeriöiden sulautumisen toteutuessa pidettäisiin ympäristön puolta, eli kaikkien meidän yhteisen hyvän puolta? Onko mahdollista, että toiminta säilyisi laadukkaana ja siihen panostettaisiin riittävästi?

Ympäristöriskit, -uhat ja niiden ehkäiseminen ovat vain korostuneet viimeisten vuosikymmenten aikana. Ilmastonmuutoksen hillintä vaatii toimia, joiden ohjaamiseen tarvitaan vahvaa agendaa ja toimivaltuuksia. Ympäristöministeri on yhä useammissa kansainvälisissä ryhmissä mukana, sillä ympäristöstä on tullut globaalisti elintärkeä kysymys. Lisäksi ympäristöministeriön rooli mahdollisen luonnonvaraministeriön osana on jäänyt hiukan epäselväksi - olisiko tällöin mahdollista valvoa ja hyödyntää ympäristöä saman hallinnollisen elimen sisältä? Syntyisikö tästä ristiriitoja?

Asiaa on puitu julkisuudessa useilta tahoilta, ja se on herättänyt ympäristöministeriön puolustajat ottamaan voimakkaasti kantaa sen itsenäisenä säilyttämisen puolesta. Esimerkiksi Suomen Luonnonsuojeluliitto järjesti mielenosoituksen hallitusneuvottelujen yhteydessä. Tavoitteena oli mm. tuoda esiin ympäristöministeriön roolin merkittävyyttä ympäristön ja luontoarvojen säilyttämisessä.

Vakuuttava ryhmä entisiä ympäristöministereitä otti kantaa ympäristöministeriön lakkautusuhkaan Helsingin sanomissa 28.4. Kannanoton viesti oli selvä: on välttämätöntä, että yksi ministeriö ja yksi ministeri huolehtivat vain ja ainoastaan ympäristöasioista. Tätä vuosikymmenten kokemuksen ääntä olisi hallituksenkin syytä kuulla, ja miettiä, mikä on ympäristöministeriön rooli, tulevaisuus ja merkitys Suomelle hieman pidemmälläkin aikajänteellä.


Helena Moring, Crnet Oy

Pätkätöitä ihan lain puitteissa

Perjantaina 15.5.15 Helsingin Sanomien pääkirjoituksessa otettiin  kantaa arkipyhiin: tehdään niistä työpäiviä. Ei huono ajatus. Ja palvelusektorille ne usein ovatkin työpäiviä.

Nyt toukokuun ensimmäisen puoliskon jälkeen vuoden vaihteen jälkeen olemme viettäneet pitkän viikonlopun heti tammikuun alussa, sitten oli arkipyhä loppiainen 6.1. Ja välipäivät pidettiin välipäivinä eli vapaana. Sitten tulivatkin talvilomat helmi-maaliskuussa, sitten pääsiäinen - taas kaksi arkipyhää virallisesti, myös kiirastorstai oli aika usealle 'vapaapäivä'.  Sitten tulikin vapunpäivä, ja vapunaattona pidettiin 'etäpäivä'.  Ja sitten helatorstai ja perjantai sen jälkeen jälleen 'etäpäivä'.  Ja keskiviikko sitä ennen 'puolikas päivä'.

Tämän jälkeen aloitetaankin kesäloman suunnittelu - kesäperjantait ovat niin ikään 'etäpäiviä' - ja lomakausihan on käytännössäkin 1.6. - 31.8. Ja silloin ei voi projekteja edistää, kun on väkeä lomalla.

Syksyllä aloitetaan (koulujen) syyslomien suunnittelu, ja lokakuussa systeemi halvaantuu taas pariksi viikoksi. Mitään ei voida päättää, kun osa porukka lomailee 1-2 viikkoa.

Syysloman jälkeen aloitetaankin joululoman - 1- 3 viikkoa  - suunnittelu, ja itsenäisyyspäivän jälkeen ei voida päättää mistään, kun seuraavan kerran porukka on paikalla loppiaisen jälkeen.

Siinähän se vuosi meni - ja mitä saatiin aikaan?

Tuula Pohjola, Crnet Oy

Vastuu, vapaus, oikeus ja velvollisuus

Vastuullisuus edellyttää vapautta. Oikeastaan vastuu ja vapaus ovat vain eri näkökulmia yhteen ja samaan asiaan. Kuitenkin kahvipöytäkeskustelussa velvollisuudet ja vastuut voivat sekoittua sujuvasti keskenään, mutta tarkemmin katsottuna ne ovat tyystin eri asioita. Velvollisuudet kulkevat käsi kädessä oikeuksien kanssa ja vieläpä niin, että jos sinulla on tiettyjä oikeuksia, jollakin toisella on vastaavat velvollisuudet. Vapaus ja vastuu pysyvät aina yhdessä; oikeudet ja velvollisuudet aina erillään.

Yrityksillä on tietysti koko joukko erilaisia sopimuksellisia ja lainsäädännöllisiä velvollisuuksia hoidettavanaan. Näistä velvollisuuksista huolehtiminen on välttämättömyys eikä se toisin sanoen liity millään tavalla yrityksen eettiseen vastuuseen. Vastuullisuuden pelikenttää on näiden velvollisuuksien puitteisiin jäävä vapaan toiminna alue. Toisin sanoen ne tavat ja toimet, jotka koetaan tärkeiksi ja arvokkaiksi, ja joita noudatetaan vaikkei velvollisuutta olisikaan. Toki yritykset voivat pitää velvollisuuksiaan aidosti arvokkaina ja huolehtisivat niistä ilman pakkoakin. Ongelma on tietysti se, että tätä voi olla vaikea osoittaa ja aina löytyy niitä, joiden mielestä yritykset ajavat vain lyhytnäköisesti omaa etuaan.

Minkälaisia arvoja yrityksessä sitten pitäisi ajaa ja minkälaista toimintakulttuuria siellä tulisi vaalia? Yleinen harha on, että me kaikki tiedämme ja tunnemme sen mikä on hyvää ja oikein. Jos näin olisi, ei tarvitsisi kuin ryhtyä noudattamaan tätä toimintatapaa ja vaalimaan sen arvoja. Todellisuudessa me arvioimme asioita uudestaan ja uudestaan, ja tarkastamme käsityksemme niistä tilanteiden muututtua ja informaation karttuessa. Se mikä on yhdelle oikein ja hyvää voi olla toiselle väärin tai yhdentekevää. Keskeistä on se, että toimintakulttuuriin sisältyy jatkuva pyrkimys parempaa, tarkoittipa se mitä hyvänsä. Tätä pyrkimystä tukee parhaiten avoin keskusteluilmapiiri ja kriittinen ajattelu.

Mitä arvot sitten ovat? Yleisesti ottaen arvot voidaan jakaa itseisarvoihin ja välinearvoihin. Arvot ovat itseisarvoja, jos niitä tavoitellaan niiden itsensä takia. Esimerkiksi hyvinvointi on monille itseisarvo, joten sitä tavoitellaan ja ylläpidetään sen itsensä tähden. Välinearvot sen sijaan toimivat päämäärien tavoittelun välineinä. Jos työhyvinvointia pidettäisiin välinearvona, sen sanottaisiin toimivan esimerkiksi paremman tuottavuuden saavuttamisen välineenä.

Arvoista keskusteltaessa on siis aina ensin pohdittava sitä, ovatko arvot väline- vai itseisarvoja. Vastuullisen liiketoiminnan kannalta huomionarvoista on, että toimintaympäristön erilaiset arvokäsitykset pääsevät esiin ja ne osataan ottaa huomioon. Hyvä ja keskeinen esimerkki on se, miten yritys ottaa työntekijänsä huomioon; arvostetaanko työntekijää talouden kasvattamisen välineenä vai onko työntekijän hyvinvointi itseisarvo.

Käytännössä arvot eivät useinkaan ole yksiselitteisesti itseisarvoja tai välinearvoja. Vastuullinen liiketoiminta arvostaa työntekijöitä sekä itseisarvoisesti että välinearvoisesti. Vastuullisen liiketoiminnan kilpailuetu syntyy siitä, että hyvinvoiva työntekijä on sitoutunut työhönsä, arvostaa ammattiaan ja on ylpeä työstään. Käytännössä tämä näkyy tuottavuuden lisääntymisenä ja laadun parantumisena.

Vastuullisuuden tärkein tehtävä yrityskulttuurissa on toimia kitkan vähentäjänä. Vastuullisuus on öljyä yrityksen moottorissa.

Matias Koskimies, Expec Information Systems Oy

#vaikkaolennainen

Facebookissa levisi 5.5.2015 valtavalla vauhdilla ympäristöteekkari Lauran kirjoitus siitä, kuinka häneen oli kesätyöhaussa kohdistunut sukupuolista syrjintää.

Laura oli soittanut suureen suomalaiseen metsäteollisuusyritykseen, jolla oli huhujen mukaan vielä tehtaalla kesätyöpaikkoja tarjolla. Vastaus Lauran tiedusteluun oli kuulunut: "meillä ei ole näihin hommiin naisia otettu". Lauran asiallisista perusteluista huolimatta puhelimeen vastannut henkilö ei ollut suostunut ottamaan vastaan edes Lauran hakemusta.

Seuraavaksi samalle henkilölle oli soittanut Lauran miespuolinen ystävä, jolle oli annettu yrityksen yhteystiedot ja kehoitettu häntä hakemaan paikkaa. Puhelun perusteella yrityksen edustaja ei mitenkään voinut saada kuvaa siitä, millaiset fyysiset ominaisuudet niin Lauralla kuin hänen miespuolisella ystävälläkään oli.

Kyseessä on täysin selvä sukupuolinen syrjintätapaus, ja on käsittämätöntä, että tällaista vielä muuten niin tasa-arvoisessa ja eettisesti korkeatasoisessa Suomessa tapahtuu.

Syrjintä on selväsanaisesti kielletty myös Suomen laissa (yleinen yhdenvertaisuuslaki 1325/2014). Työpaikalla se tarkoittaa tätä: "Syrjintä on ihmisten eriarvoista kohtelua jollakin laissa kielletyllä syrjintäperusteella. Tällaisia syitä ovat työntekijän asettaminen eriarvoiseen asemaan muihin työntekijöihin verrattuna asemaan iän, terveydentilan, vammaisuuden, kansallisen tai etnisen alkuperän, kansalaisuuden, sukupuolisen (=seksuaalisen) suuntautumisen, kielen, uskonnon, mielipiteen, vakaumuksen, perhesuhteiden, ammattiyhdistystoiminnan, poliittisen toiminnan tai muun näihin verrattavan seikan vuoksi. Syrjintä on kielletty työhön ottaessa, työnteon aikana ja työn päättämistilanteissa." (Työsuojeluhallinto)

Mitä tällaisilla tapauksille voidaan tehdä? Lain perusteella on tietenkin mahdollisuus käsitellä asiaa oikeusteitse. Mutta erityisesti tässä tapauksessa on huikeaa nähdä, millainen voima ja nopeus sosiaalisella medialla tänä päivänä on. Kulovalkean tavoin levinnyt juttu ylitti samana iltana uutiskynnyksen ja herättää varmasti keskustelua pitkään niin mediassa, yrityksissä kuin julkisessa hallinnossa. Tätä keskustelua tarvitaan, jotta esiaikaisista käytännöistä päästään lopultakin eroon.

Facebookiin ilmestyi illan aikana myös yhden suuren suomalaisen metsäyhtiön, UPM:n vastine Lauran kirjoitukselle. Esimerkillinen, nopea ja syrjinnän vastainen asenne toivottavasti vaikuttaa myös kilpailijoihin niin, ettei vastaavaa pääse enää tapahtumaan.

"Facebookissa leviää Lauran päivitys, jossa hän kertoo tulleen kaltoin kohdelluksi kesätöitä hakiessaan sukupuoleensa perustuen. Lauran saama kohtelu on häpeällistä koko metsäteollisuudelle, oli kyseessä mikä metsäyhtiö tahansa. Olemme yrittäneet tavoittaa Lauraa Facebookissa ja selvittää mistä yhtiöstä on kyse. Jos kyse on UPM:stä, viemme asiaa eteenpäin ja asia selvitetään perinpohjaisesti. Joka tapauksessa olemme pahoillamme tapahtuneesta, koko alan puolesta."

Virheen myönsi 6.5. tehneensä Metsä Group, joka tähdensi että yhden ihmisen mielipide ei edusta koko yrityksen linjaa ja kertoi ryhtyneensä jo korjaaviin toimiin. Toivottavasti näitä tapauksia ei nähdä enää jatkossa.


Helena Moring, Crnet Oy

Kaksi vaihtoehtoa: kolera tai rutto

Nuo sanat lausui jo lähes puoli vuotta sitten kaivosalan kokenut konkari Talvivaaran vesiongelmasta. Purkuputki olkoon nyt sitten vaikka rutto. Kolera eli toinen vaihtoehto on täysin hallitsematon vesien tulvinta etenkin Vuoksen vesistön eli etelän suuntaa. Vaikka sekään ei ihan vielä ole poissa laskuista.

Konsulttiyhtiö Pöyry on mallintanut purkuputken vesien vaikutuksia Nuasjärveen - ja haittoja ei ole. Syke eli Suomen ympäristökeskuksen edustaja komppaa Pöyryä, Kainuun ELY-keskuksen edustaja ei ole ihan yhtä varma asiasta: "Sulfaatti ei ole myrkky vaan suola vedessä, mutta emme tunne tarkasti, miten kalat kokevat sen ympäristössään." (HS 25.4.15). Eräs kokenut vesitutkija lausui purkuputken käytöstä: "Sehän on jätteen siirtämistä paikasta toiseen, kerrostumia Nuasjärvessä tuskin voidaan välttää." Nyt AVIn myöntämä luparaja on korkea eli todennäköisyys kerrostumille on olemassa.

Kalan ostajat ainakin kaikkoavat seudulta. Myös Oulujärven kalastuselinkeino saa varjon ylleen - siihen ei mitään varsinaista syytä ehkä olisi - mutta tavallisen kuluttajan näkökulmasta purkuputki (vaikka se ei tule edes Oulujärveen) saastuttaa. Lisäksi oululaisten käyttövesi tulee Oulujärvestä. Pullotetun veden myynti lisääntyy varmaan satoja prosentteja Oulun seudulla. Ja matkailuelinkeinokin Kainuussa tulee todennäköisesti kärsimään - turisti ei halua lomallaan miettiä järvien sulfaattipitoisuuksia ja kysellä tarjottavien ruokien alkuperää.

Pahinta tässä tapauksessa on kuitenkin epäoikeudenmukaisuus: 50 ammattikalastajalle vain todetaan, että suolaa nyt vain tulee järviin, ja ihan tarkkaan ei tiedetä mitä siitä seuraa. Lisäksi järvien rannoilla olevat vapaa-ajan asunnot menettävät arvonsa, jos (ja kun) järvivettä ei voi käyttää saunassa tai porkkanapenkin kasteluun. Taloudellisessa mittakaavassa toimiva kaivos vastaan kalastuselinkeino tai matkailuelinkeino - voittaja on tiedossa.

Muistutettakoon, että jo syksyllä 2013 oli olemassa toimiva ratkaisu Talvivaaran vesiongelmaan - joka olisi ollut veronmaksajillekin edullisempi - mutta erilaiset poliittiset intohimot ja muut ehkä inhimilliset mutta eivät hyväksyttävät tekijät olivat voimakkaampia, ja teknisesti toimiva ratkaisumalli haudattiin viranomaishallinnon syövereihin.

Pahinta kuitenkin on ympäristön pilaaminen (lisää) ja epäoikeudenmukaisuus asukkaita sekä edellä mainittuja yrittäjiä kohtaan..

Tuula Pohjola, Crnet Oy