logo

logo

torstai 2. heinäkuuta 2015

Eurooppalaista energiaa

Uusiutuva energia on ollut mantra jo useampia vuosia - niin meillä Suomessa kuin myös Euroopan Unionissa. Ja mitä tekee Suomi: yksi ydinvoimala on pahasti kesken ja seuraavan ydinenergiayhtiön uusien osakkaiden taustat ovat todella epämääräisiä (siis ei ole kyse Fortumista) - ja lisäksi suomalaisten osakkaiden joukkopako yhtiöstä on alkanut toden teolla.

Jos kaikki ne resurssit, jotka on käytetty uusien eurooppalaisten osakkaiden etsintään, olisi käytetty uusiutuvan energian rakentamiseen, niin olisi varmaan saatu jonkin verran konkreettisia tuloksiakin aikaan. Tilanne on lähinnä farssi - ja media ottaa siitä kaiken irti. Eikö Fennovoimassa ole mietitty lainkaan julkisuuskuvaa ja viestintästrategiaa?  Tämä menettely olisi voinut mennä ilman tällaista mediamyllytystä 1980-luvulla mutta ei enää vuonna 2015.

Johan olemassa olevat osakkaat pakenevat viimeistään tätä mediamylläkkää, jonka altavastaajana on Fennovoima. Juha Sipilä ja Olli Rehn ovat keskellä täysin absurdia tilannetta - vaikka heitä olisikin informoitu niin taitaa ministereiden työkalupakki olla aika tyhjä Fennovoiman casessa.

Eniten ihmettelen Fennovoiman tapaa toimia. Ja en varmaan ole ainoa. Kuvitteliko joku, että piskuisen kroatialaisen energiayhtiön taustat jäävät piiloon? Me elämme some-aikaa, jossa tiedonvälitys on ajatustakin nopeampaa. Yksi klikkaus - ja viesti on levinnyt ympäri maailmaa. Mitähän muuta salattavaa Fennovoiman tukiproseissa, jota siis viestintä on, mahtaa olla?

Tuula Pohjola