Suomi on nyt ahdingossa, josta ei tunnu olevan ulospääsyä. Maan keväällä koottu hallitus yrittää parhaansa - huolimatta muutamista hallituspuolueiden jäsenten ylilyönneistä yritystä vielä on. Päätöksen teko vain on äärimmäisen hidasta, ja se ei ole vain hallituksen syy.
Rakenteellisten ongelmien aiheuttamat vaikeudet koskettavat yhä useampia suomalaisia: massatyöttömyys, talouden supistuminen, teollisuuden viennin takkuilu sekä julkisen sektorin menot. Hyvinvointivaltiossa yhteiskunta on tullut apuun viimeisen 30 vuoden ajan. Nyt ei ole enää varaa siihen.
Samaisen 30 vuoden aikana yhteisöllisyys on suurelta osin jäänyt unohduksiin. "Mulle heti kaikki nyt" - asenne elää aika voimakkaana. Ja se, jos mikä, nakertaa tätä yhteiskuntaa. Missä on yhteisöllisyys, naapuriapu ja toisten auttaminen ilman välitöntä korvausta? Kyseisiä toimintamuotoja ei tunnu olevan enää olemassakaan kuin miniatyyrikoossa jossain kehäkolmosen ulkopuolella.
Edellisestä lamasta 20 vuotta sitten meidät nosti Nokia ja Lipposen&Niinistön päätökset. Nyt ei todennäköisesti tule tällaista yhdistelmää. Joten meidän jokaisen on nyt omalta osaltamme katsottava lähiympäristöömme: voimmeko olla avuksi enolle, serkulle, ystävälle, kaverille, naapurille tai kummin kaimalle. Omalla - vaikka pienelläkin - panoksellamme voimme yhdessä tehdä Suomesta vähän inhimillisemmän yhteiskunnan, jossa heikoimmistakin pidetään huolta.
Tuula Pohjola
